
Oikeilla työkaluilla kestäviä tuloksia – Työyhteisön hyvinvointi kantaa asiakaskokemukseen saakka
Kun asiakas kertoo palautteessaan, että työntekijän ”silmissä syttyi ratkaisun kiilto”, jotain on tehty oikein. Kylpylähotelli Sanin myynti- ja markkinointipäällikkö Tiina Ruotsalainen kertoo, että työyhteisössä innostus lähtee asiakkaan ymmärtämisestä.
– Työmme on hyvin asiakaslähtöistä. Meillä kaikki työntekijät ovat myös myyjiä, ja jokainen ymmärtää mitä se omassa työssä merkitsee. Se innostaa myös tekemään parhaansa.
Ruotsalaisen mukaan kaiken perustana on kokonaisvaltainen työhyvinvointi. Sanissa on rakennettu luottamuksen ilmapiiriä, jossa työntekijöille annetaan vahvat valtuudet ja mahdollisuus onnistua työssään.
– Toisaalta johto antaa tarvittaessa myös täyden tukensa. Ongelmien syntyessä ne nostetaan pöydälle ja ratkotaan mahdollisimman nopeasti.

Tietoa kehittämisen tueksi
Työhyvinvoinnin kehittämisessä Kylpylähotelli Sani on hyödyntänyt Valmennuskumppani Oy:n ja Taitoavaimen palveluja. Esimerkiksi työhyvinvointikartoitus ja osaamiskartoitus ovat antaneet työkaluja pitkäjänteiseen kehittämiseen.
– Olemme saaneet oikeita ja järeitä apuvälineitä organisaation haasteisiin. Kun pohjana on säännöllinen analyysi, asioihin on tarvittaessa helpompi tarttua. Tärkeää on myös, että päätökset voidaan perustaa tutkittuun tietoon eikä mutu-tuntumaan, Ruotsalainen sanoo.
Hänen mukaansa kartoitusten merkitystä ei vähennä se, että Sanin kohdalla niiden tulokset ovat olleet hyvin myönteisiä. Päinvastoin – tärkeää on saada sekin tieto, että jossain on tehty oikein.
– Silloin voidaan vahvistaa hyviä asioita ja lyödä tarvittaessa pökköä pesään.
Aidosti kehittävää sisältöä virkistyspäivään
Valmennuskumppani Oy:n Heini Salmu yhtyy Ruotsalaisen näkemykseen siitä, että työyhteisön hyvinvointi perustuu hyvään johtamiseen.
– Esimiesten tehtävänä on luoda sellainen ilmapiiri, jossa jokainen työntekijä kokee saavansa arvostusta ja jossa hänellä on mahdollisuus innostua aikaansaannoksistaan. Silloin on myös helpompaa sitoutua omaan työhön.
Työyhteisön virkistyspäivä on käytännössä hyvä tilaisuus hankkia konkreettisia välineitä työhyvinvoinnin kehittämiseksi ja pysyvien tulosten saavuttamiseksi.
Kylpylähotelli Sanin asiakkaat voivat hyödyntää virkistyspäiviensä yhteydessä Valmennuskumppanin asiantuntijapalveluja kuten hyvinvointianalyyseja, työhyvinvointikartoituksia, luentoja ja työpajoja. Tiina Ruotsalaisen mukaan ne istuvat hyvin hotellin tarjontaan, jossa korostuu kokonaisvaltainen hyvinvointi.
– Tarjoamme asiakkaillemme tietoon pohjautuvia, aidosti työyhteisöä kehittäviä palveluja, jotka olemme itse käytännössä testanneet ja todenneet hyödyllisiksi.
Palvelut räätälöidään aina asiakkaan mukaan, ja tarvittaessa henkilöstökyselyt ja -mittaukset toteutetaan jo etukäteen. Tutustu palveluihimme täällä.